Pitkin kevättä valmentajani Katja Väisänen on kannustanut mua osallistumaan perusmatkan (olympiamatkan) EM-kisaan, joka tänä vuonna kisattiin Itävallassa, Kitzbühelin kaupungissa. En varsinaisesti koskaan sanonut suostuvani osallistumaan kisaan, mutta niin sitä oli tilattu ITU:n hyväksymä maajoukkueen kisa-asu, jonka jälkeen Katjalta tuli tieto hänen varaamasta majoituksesta. Yksi asia kerraallaan tuli hoidettu, mutta kisaan ilmoittautuminen kuten myös kansainvälisen lisenssin hankkiminen jäi viimeiseen päivään.
Kevään aikana myös tuli "loisto idea" osallistua sekä perusmatkalle että sprinttimatkalle. Perusteluina kovat osallistujamaksut, joten näin maksu per startti oli edullisempi sekä ajatus, että jos kerran reissuun lähdetään, niin miksi ei sitten kisaisi molemmilla matkoilla. Niinpä olimme kumpikin ilmoittautuneet sekä perjantaiaamun sprinttimatkalla että sunnuntaiaamun perusmatkalle.
Kisareitti oli haastava. Onneksi en ollut tutkaillut reittiä sen paremmin ennen henkistä päätöstä osallistua kisaan. Olisi kisa jäänyt kokematta. Itselläni kun ei ole minkäänlaista kokemusta kiivetä pyörällä sellaisia rinteitä ylös, joita kisareitillä oli tuplasti. Eikä myöskään kokemusta lasketella pyörällä serpentiiniä alas.
Valmistautumisemme perjantain kisaan epäonnistui täydellisesti. Torstain tiukan aikataulun päälle pyöräni ketjut olivat menneet sellaiseen solmuun, ettemme itse saaneet niitä auki eikä avun saaminen pyhäpäivänä ole helppo. Torstai oli paikallinen pyhä, jolloin kaikki liikkeet olivat suljettuina. Aikaa meni, mutta onnistuimme löytämään avun. Ketjut poikki ja uudellaan paikalleen. Tässä vaiheessa tuli myös esille vaihtajan vääntyminen. Teknikko antoi kuitenkin luvan lähteä kisaan, sillä vaihteet toimivat.
 |
| Kisareitin ensimmäisen rinteen päällä |
Perjantaiaamuna pelko iski. Ja iski sitten todella voimakkaasti. Siinä mietin kuinka pääsen maaliin turvallisesti ja ehjänä. Nousut ja laskut pelottivat, tie oli märkä aamuyön sateiden jäljiltä, vaihteet eivät toiminee priimasti. Olin jo valmistautunut jättämään sprinttikisan väliin. Onnistuin kokoamaan itseni ja siirtymään kisapaikalle.
Kansainvälisissä kisoissa tulee eteen moni seikkoja, joitan ei kotimaan kisoissa tule. Näitä ovat mm. kisainfo ainoastaan joukkueenjohtajille/valmentajille (tämäkin oli keskiviikkoiltana), ennen starttia ei pääse veteen kastelemaan, uintireittiin tutustuminen edellisenä päivänä määrättynä kellon lyömällä, vaihtoalueelle tavaroiden vieminen aalloissa kisaa edeltävänä iltana, kokoontuminen 20min ennen starttia ikäsarjoittain jne.
 |
| kuva by Paul Sjöholm |
Peloistani huolimatta starttasin perjantaina. En lähtenyt tavoittelemaan minkäänlaista sijoitus taikka aikaa itselleni täydellisesti tuntemattomalla reitillä. Pääasia olisi päästä maaliin. Matkaan lähdin rauhallisesti jalkojani säästellen. Uinti sujui hyvin, mutta kotona tehdyn analysoinnin jälkeen tulin siihen tulokseen, että olisin voinut kyllä uida kovempaankin. Pyörä lähti kevyesti liikkeelle. Ensimmäinen nousu meni yllättävän hyvin, huomattavasti paremmin kuin olin osannut odottaa. Lasku sitten pelottikin. Huomattuani muidenkin menevän alaspäin varoen, niin oli helpompi mennä itsekkin rauhallisesti.
Juoksureitin olimme hahmottaneet melko tasaiseksi, mutta profiilikuvasta olimme saaneet väärän kuvan. Nousua ja mutkia oli, mutta juoksujalka oli kevyt. En pinnistellyt juoksussa vaan otin sprinttimatkan loppuun asti reittiin tutustumismoodissa. Tarkempi kisaraportti omassa blogissani:
ETU Triathlon EM-sprinttimatkan kisaraportti
Lauantain välipäivän jälkeen koitti perusmatkan kisan. Aamulla klo 8:43 oli oma statti, joten jälleen oli aikainen herätys. Enää ei pelottanut nousut ja laskut. Selviäisin niistä, mutta riittää puhti nousemaan rinteet heti perään uudestaan. Perjantai pelko oli vaihtunut normaali kisajännistykseksi.
Uinti lähti taas hyvällä rytmillä etenemään, mutta sellaisella verkkaisella vauhdilla. Kärki meni menojaan ja uin yksi ensimmäiselle poijulle. Tuossa kohtaan yksi uimari meni ohitseni ja näköpiiriini tuli muitankin uimareita. Tässä kohtaan sitten mieleeni tuli lähteä uimaan. Nostin hiukan vauhtia saavuttaen muutaman kisaajaan. Viimeisen poijun jälkeen sain eteeni uimarin, joka ui kutakuinkin smaa vauhtia kuin minä. Koska uinnissa peesaaminen on sallittua, uin hänen perässä rantaan asti.
Pyörän päällä sitten huomasin perjantain kisan painavan. Pian tulikin ensimmäinen nousu, joka tuntui järkyttävän raskaalta. Kampiakseli ei vaan millään tuntunut pyörivän. Kyllä siinä ehti miettimään miten pääsen selviän ensimmäisen kierroksen viimeisestä noususta, että toisesta kierroksesta. Mäen päällä oltii ja lasku edessä. Kuiva keli ja ja tuttu reitti teki alaspäin menosta huomattavasti mukavempaa.
Toisella kierrokselle lähdin ohittamalla yhden miehen. Ai, että se tuntui hyvältä! Toisen kierroksen nousuissa selkä ja reisien lihaskalvot huusivat armoa, minä kiroisin nousut. Ylös päästiin ja viimeisen nousun jälkeen tuuletin. Pääsisin maaliin. Melko voittajaolo vaikka maaliin jo vielä matkaa.
Juoksu oli yksi tuskaisimmista juoksuistani. Neste ei imeytynyt, vaan mulla oli kova vessahätä ja sormet turvoksissa. Vessassa en käynyt ja jokaisella juomapisteellä otin huikan vettä. Olo oli täysin voimaton, mutta maaliin pääsiin! Tarkempi kisaraportti omassa blogissani:
ETU Triathlon EM-Perusmatka 2014
Kahden startin jälkeen voittajafiilis!
 |
| Kuva by Katja Väisänen |
